kuvat c katariina 

 Kevät on täällä.
Olen käynyt metsässä joka päivä, istunut pitkään sammalella ja kuunnellut lintuja jotka laulaa vielä yhdeksän jälkeen

kerännyt mustikanvarpuja ja pajunkissoja Kaksi päivää hellyydessä ja lämmössä, suitsukkeentuoksuisessa kodissa 
tuntui voimakkaalta.

Asunnottomuus on ollut vähän hajottavaa mutta pian sekin loppuu
(uusi aika alkaa)

Olen alkanut miettiä itseäni uudella tavalla, tajunnut asioita mitä olen ja mitä ehkä en, ja mitä mun ei enää tarvitse olla.

On vielä valtamerellinen Minua tutkittavana, mut mulla on aikaa.

Haluaisin pystyä antautumaan Itselleni muiden sijaan, hymyillä ja pitää hyvänä, antaa anteeksi omille heikkouksilleni ja ylistää niitä. 

Nostin Miekkojen nelosen (tietoisuuden keskittäminen itseeni, vetäytyminen ja hiljentyminen).
Niin on kai paras,
voimaantua ja etsiä taas Minää kun on pitkään ollut Me.

Tunteet on heitellyt pahimmasta ahdistuksesta korkeimpaan onneen

mutta just äsken aurinko tuli pilven takaa ja alkoi sataa vettä

mä jäin seisomaan siihen ja hengitin ja mietin että ehkä

mun polku on nyt auki.

suojassa

► love - the red telephone

Varpaat hiekassa löydettiin haikaran pesä, poimin mustikoita ja juoksin toiselle puolelle järveä niin ketterästi että alkoi naurattaa.

Paljon puhuttiin ihmisten välisistä resonaatioista ja uudelleenkohtaamisista. Oli kesäkuun yö ja mä istuin nurmikolle pojan viereen joka oli melkein täysin tuntematon, ja kun se alkoi puhua mulle niin näin sen kasvoissa veljen jostakin kaukaa, sellaisen vinon veikeän hymyn ja lämpimät silmät jotka on ihan takuulla lohduttaneet mua ennenkin.
 

Eräänä toisena yönä sä sanoit että haluat kertoa salaisuuden, mentiin peiton alle turvaan ja sä kuiskasit että me ollaan oltu tässä ennenkin. Lukemattomia kertoja vastakappaleina toisillemme, maskuliininen ja feminiininen, päivänsäde ja menninkäinen. Mä tiedän sen myös. Tää yhteys on ollut olemassa aina ja tulee olemaan ikuisesti.
  

Sit mietin entisiä elämiä ylipäätään ja sitä kuinka lopulta onkin ehkä turhaa ajatella omaa yksilöllistä historiaa maailmankaikkeudessa, kun tuntuu että kaikki me ollaan kuitenkin samasta Lähteestä ja yhtä. Ehkä ollaan Kaikki koettu Kaikki, yksi elämä sykleinä ja sykähtelyinä.

Tänään oon kipeänä ja ensi kuussa minulla on oma puutarha ja luumupuu.

Walk and dance as if you were kissing the earth with your feet

Lisää reissausta. Tällä kertaa tuuli vei Etelään päin. Autossa tuoksui suitsuke ja nauratti aika moni asia, soitin tamburiinia kun maisemat vilisi ikkunoiden takana. Jäätiin haistelemaan lupiineja ja mä sanoin että ehkä syreeni on sellainen mun lapsuuden voimakasvi, sellainen jonka tuoksuun voi aikuisenakin upota.

1-4. Kasari matkailuautossa on tunnelmaa

1-4. Ensimmäisenä yönä kuu nousi metsän takaa, soitto ja laulu kaikui nuotion ympärillä pitkälle yöhön

1&2.Maa hohkasi kylmää teltan lattian läpi ja auringon noustessa päätin nousta minäkin. Menin seisomaan auringon siltaan ja suljin silmät ja sinä olit pensaikossa ja sanoit että näytän kauniilta 3&4. pellot oli vielä kasteen peittämiä ja hämähäkit punoivat kotejaan apiloiden väliin - kimmellystä silmänkantamattomiin. 5-8. Riippumaton ympärillä kasvoi koiranputkia ja ruusupensaita, eräänä aamuna heräsin keinuvaan maailmaan ja rastaiden lauluun, tuuli vilvoitti ja puut huojui yläpuolella, tuntui että olisin maalauksessa

1-8. aurinko porotti ja kaikki ympärillä tuntui hymyilevän sillälailla miten hymyillään kun jo unettaa mutta ei malta nukahtaa

1-8. kaikkea sekalaista tunnelmointia sekä tuulivoimalla toimiva saippuakuplakone

1-8. laiskottelua ja inkivääriteetä

1-5. “Dance is an active meditation. When we dance, we go beyond thought, beyond mind and beyond our own individuality to become one in the divine ecstasy of the union with the cosmic spirit. This is the essence of a true dance experience" 

1-6. Sitten oli se hetki kun mä vaelsin hiljalleen pellolla, joku vilkaisi mua merkitsevästi ja hymyiltiin (virittäydytty samalle taajuudelle). Heinäkuun yö tuoksui taialta ja ilma oli merkkejä ja symboleita täynnä. Istuin alas ja itkin vähän ja sitten nauroin ääneen, kysyin miten tällainen kauneus on mahdollistakaan. Metsänraja oli korkea ja jylhä ja otti mut vastaan hyvänä ja hellänä, heijasteli värejä ja musiikkia jotka kaikuivat korkealla lehvistöissä ja sekoittuivat tuuleen. Kiipesin sammaleisia kallioita Äiti Maan syliin ja olin pakahtua innostuksesta.

Nyt Tampereella taas. Tuntuu hyvältä. Niin monia ihmeellisiä kokemuksia ja kohtaamisia, oivalluksia ja naurunpuuskia takana - olen myöskin onnellinen siitä ettei nykyään enää harmita kun jokin ihana päättyy vaan tuntuu päinvastoin että niistä saa ammentaa omiin sadepäiviin vielä pitkään, kylpeä inspiraatioissa ja rakkaudentäyteisissä oloissa. Tehdä omasta elämästä seikkailua joka päivä, tai ainakin semmoista ettei ikinä kaduta nukkumaan mennessä.

On niin monta asiaa joista haluaisin kirjoittaa. Ehkä toisen kerran.

Muistakaa rakastaa <3

ps. puhelin hajosi taas kerran ja se tuntuu ehkä ihan oikealtakin (menninkäisen näköinen mies sanoi että elämä ilman puhelinta on kamalaa; voi vaikka alkaa vahingossa kuvitella että kaikki on yhtä)

~~⊱*Connect*⊰~~

 

Kesän ensimmäinen yö ulkona, rannalla varpaat hiekassa ja sormet palellen, tanssien itsensä lämpimäksi, rakastaen. Seistiin sylikkäin vedenrajassa ja loitsittiin aurinkoa esille, leikittiin ja kaatuiltiin, löydettiin morsiuskimppu kalliolta. Metsän keskellä kulkiessa linnut lauloi kaikissa puissa, kaikki ympärillä oli elossa ja heräili uuteen päivään, tuntui voimakkaalta ja alkukantaiselta (pienen hetken ajan muistijälki siitä ensimmäisestä naisesta, kantaäidistä joka minussakin elää).

Viiden aikaan istuin pyörän tarakalla, aamu oli kirkas ja sininen eikä kaduilla näkynyt yhtään ihmistä, oli viileää ja hiljaista ja me puhuttiin siitä kuinka ollaan kohdattu aiemminkin ja kuinka onnekkaita ollaan.

kuulkaa 

Kilometri kilometriltä mun sydän tuntui kevyemmältä ja hengittäminen sujuvammalta. Ilmassa tuoksui kesäkuu, keräsin maitohorsmia ja juoksin saunasta veteen paljaat jalat vielä aika herkkinä kiviä vasten. Yöllä linnut alkoi laulaa kaikkialla ympärillä ja venus syttyi taivaalla.

Mä tarvitsen tätä just nyt enemmän kuin ikinä. Viihdyn kyllä uudessa kodissa ja ollaan onnistuttu luomaan hyvä ja lämmin ilmapiiri, paljon rakkautta ja kasveja ja ruokaa ja suukkoja. Oon onnellinen että muutin, koska nyt tuntuu että oikeasti tiedän kuka oon ja mitä haluan. Mä en halua harmaita laatikoita enkä pakokaasun hajua enkä naapureita jotka ei kehtaa moikata rappukäytävässä. Kun mä seuraavan kerran vaihdan paikkaa niin teen sen kunnolla ja pitkäksi aikaa, johonkin missä autonäänet ei herättele öisin,

takaisin luontoon.

Viime yönä mietin sitä kuinka mulla on jokaiselle luonnonilmiölle ja sääolosuhteelle oma tunnetilansa. Seisoin parvekkeen ovella sateessa odottamassa ukkosta, ilma oli täynnä sähköä, tunsin oloni jännittyneeksi ja voimalliseksi. Sit löysin vanhempien laatikosta vanhat mustalaistarotit, kukaan ei tiedä mistä ne on sinne ilmestyneet. Juhannuksena mulla on ennustuskeikka, se jännittää vähän.

Kesä alkaa pikkuhiljaa tuntua.