kuvat c katariina 

 Kevät on täällä.
Olen käynyt metsässä joka päivä, istunut pitkään sammalella ja kuunnellut lintuja jotka laulaa vielä yhdeksän jälkeen

kerännyt mustikanvarpuja ja pajunkissoja Kaksi päivää hellyydessä ja lämmössä, suitsukkeentuoksuisessa kodissa 
tuntui voimakkaalta.

Asunnottomuus on ollut vähän hajottavaa mutta pian sekin loppuu
(uusi aika alkaa)

Olen alkanut miettiä itseäni uudella tavalla, tajunnut asioita mitä olen ja mitä ehkä en, ja mitä mun ei enää tarvitse olla.

On vielä valtamerellinen Minua tutkittavana, mut mulla on aikaa.

Haluaisin pystyä antautumaan Itselleni muiden sijaan, hymyillä ja pitää hyvänä, antaa anteeksi omille heikkouksilleni ja ylistää niitä. 

Nostin Miekkojen nelosen (tietoisuuden keskittäminen itseeni, vetäytyminen ja hiljentyminen).
Niin on kai paras,
voimaantua ja etsiä taas Minää kun on pitkään ollut Me.

Tunteet on heitellyt pahimmasta ahdistuksesta korkeimpaan onneen

mutta just äsken aurinko tuli pilven takaa ja alkoi sataa vettä

mä jäin seisomaan siihen ja hengitin ja mietin että ehkä

mun polku on nyt auki.

~~⊱*Connect*⊰~~

 

Kesän ensimmäinen yö ulkona, rannalla varpaat hiekassa ja sormet palellen, tanssien itsensä lämpimäksi, rakastaen. Seistiin sylikkäin vedenrajassa ja loitsittiin aurinkoa esille, leikittiin ja kaatuiltiin, löydettiin morsiuskimppu kalliolta. Metsän keskellä kulkiessa linnut lauloi kaikissa puissa, kaikki ympärillä oli elossa ja heräili uuteen päivään, tuntui voimakkaalta ja alkukantaiselta (pienen hetken ajan muistijälki siitä ensimmäisestä naisesta, kantaäidistä joka minussakin elää).

Viiden aikaan istuin pyörän tarakalla, aamu oli kirkas ja sininen eikä kaduilla näkynyt yhtään ihmistä, oli viileää ja hiljaista ja me puhuttiin siitä kuinka ollaan kohdattu aiemminkin ja kuinka onnekkaita ollaan.

kuulkaa 

suurin niistä on rakkaus

“There is a love of wild nature in everybody, an ancient mother-love showing itself whether recognized or no, and however covered by cares and duties.”

Ja mä makasin kalliolla ja söin ruokaa jota kasvoi siinä rannassa, ketunleipää ja kuusenkerkkiä. Vielä ei kuulu silkkiuikkuja eikä palokärkiä mutta pääskynpesä meillä taitaa olla ikkunan yläpuolella.

Lapsuuden puutarhaan oli laitettu kukkapenkki jonka ympärillä oli simpukoita, oon tajunnut että valkoinen väri ja paljaat varpaat pukee mua. Kotona me ollaan melkein aina alasti ja mietin että pitäiskö ehkä hankkia verhot vai onko sillä oikeesti mitään merkitystä. Keskustaelämä tekee mielen kapinalliseksi, ei huvita noudattaa mitään sääntöjä kun tää kaikki tuntuu niin pintapuoliselta 

(onneksi osaan kuitenkin nauraa sille kaikelle)

(Sillä välin saapui kevät, ihana ja ystävällinen kevät, joka ei herättänyt liian varhaisia toiveita eikä tuonut pettymyksiä - sellainen harvinainen kevät, josta iloitsevat sekä kasvit, eläimet että ihmiset.)

Mennään nukkumaan kun auringon kajo on jo nousemassa kattojen takaa,

alhaalla kadulla kaupungin syke alkaa taas mut mun aamuissa on yhä marjapuuroa ja suudelmia ja lokkien huutoa

 (Se kysyy et mitä mä oikeasti haluan -

 mä haluan herätä aamuisin tietämättä mihin mä lopun ja mistä sä alat)

♥kiitos♥

tiistai

En ole ehtinyt kirjoittaa,

koska en ole ehtinyt olla kotona,

koska en ole ehtinyt olla hymyilemättä,

 juoksematta kierimättä nauramatta ihmettelemättä suukottelematta

pitkälle yöhön kun olen ensin nähnyt auringon laskevan hiljalleen

ja käpertynyt sen viimeisiin säteisiin hengittämään

Tuntuu ihmeelliseltä että tätä kaikkea voi olla.

Ensimmäisenä haluan polkupyörän ja narsisseja keittiön pöydälle,

seikkailuja ja reppuretkiä.
Parvekkeella saattaa helposti istua hihattomalla paidalla pitkänkin aikaa,

maata olohuoneen lattialla ja soittaa pikkudjembeä ja

apuamitäeikä oikeestiko nytkö viimein aurinko kiitoskiitoskiitos

ps. enää ei ole koulua eikä mitään mihin pakottautua aamuisin, tuntuu oudolta 
pps.löysin mikko huotarin blogista tämmöisen kuvan meistä parin vuoden takaa, oli pääsiäinen ja rummut kaikui pispalanharjulle asti

pulkkamäessä

Oli yksi hirmukaunis päivä kun herättiin aikaisin aamulla ja käveltiin paljon auringossa, syötiin aamupalaa ja laskettiin pulkalla ihan valtavia mäkiä. Kiivettiin tosi korkealle katsomaan auringonlaskua ja elämä on aina välillä aika superjees ja parasta.

Viime yönä sain yllättäen työpaikan josta en vielä voi juurikaan puhua mutta se on kuulostaa aika tosi hyvältä! Huomenna ystävänpäivä ja bhakti-joogaa, sunnuntaina ravintolapäivä. On paljon puuhaa ja kivoja suunnitelmia, voi mitä aikoja saakin elää! 

En malta odottaa kevättä ja kesää;

siitä tulee pyöräilyä, katusoittoa, hymyjä, tulppaaneja ja paljain jaloin kävelyä, uusia ihmisiä ja uusia meininkejä, roadtrippailua ja uusi family size riippumatto, nuotiotulia ja seikkailuja ja aamuöitä jotka tuoksuu kukille.

Välillä tuntuu et on vaikea hengittää ja pysyä koossa, sit mä mietin mitä kaikkea hienoa mulla ja meillä on edessä ja muistan että oon vaan niin rakastunut maailmaan että huhhuh! Ei oo hätää, tästä vuodesta tulee ihmeellinen ja ihana, sen tunnen <3

kiitos!