☀ vapaa kuin tuuli, se on elämän luonne ☀

Löydettiin metsän keskeltä kuiva kohta jossa sydän pakahtui kevään ja hiekkatien tuoksusta

ensimmäiset pikku kevätkirkunat, se kun rintalastan alla läikähtää niin suuri ja äkillinen onni ettei tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä

(naurettiin kuitenkin)

kummipoika halusi syödä mustikanvarpuja, löysi maasta afrikantähtiä jotka oli maailman kauneimpia aarteita, 

antoi ne minulle lahjaksi 

"jotta muistaisit minut aina"

(pieni ihminen sinä opetat minulle elämää)

kevät tuntuu jo ilmassa,

ihana rakas tuttu tuulinen kukantuoksuinen auringonlaskuinen hymyilyttävä sydäntäsärkevä uudelleensyntymisen kevät

(näytä mulle tie aurinko sun uuteen aamuun)

Olen sairauden takia joutunut pysymään kotona mutta se ei oikeastaan ole haitannut; oon ehtinyt tutustua uuteen kotiin ja vähän jo ystävystyä sen kanssa, maata pitkiä aikoja peiton alla, askarrella (simpukkaverhoa!), syödä jäätelöä, inspiroitua aika monesta jutusta, nostaa korteista miekkojen kuutosen (liikkuminen, muutos parempaan, ongelmien ratkeaminen, siirtyminen vaarasta ja kivusta loitommaksi)

Mä suunnistan kohti onnea! Jes!

Oli tammikuun päivä ja me kuljettiin jäätä pitkin kauas lähteelle, haettiin monta pullollista kirkasta ja kylmää

(kesällä saattaa upottaa koko naaman virtaavaan veteen, pohjalla näkyy joskus katinkultaa)

 Posket oli pakkasen punertamat ja varpaita nipisteli, jäällä oli kuurankukkia ja keskellä pyhäjärveä törmäsi tuttuihin kasvoihin (kuten aina pispalassa). Käytiin juomassa kaakaot pikku kapakassa jossa kaikki puhui jääkiekosta. Ihana tampere. Ihana talvi.

Nyt on helmikuu ja ulkona sataa vettä ja maa on harmaa,

mutta minulla on:

uusi pikku koti

vihreä keittiönlattia ja jouluvaloja ikkunoissa

paljon syleilyjä ja varpaiden kipristelyjä aamuisin

aikaisin heräämisiä

kirsikkaolutta jääkaapissa

uusi ote valokuvaukseen (tästä vuodesta tulee hyvä)

 vielä aika monta purkamatonta banaanilaatikkoa

sydän pakahtumaisillaan

 

 Huvittaisi kirjoittaa kirjeitä

kirkastua

Oli aamuyö ja taivas jo hiljalleen kirkastumassa, olin tanssinut pääni pyörryksiin ja istuin heinikossa hymyillen ja ihastellen kun tuntui niin ihmeelliseltä. Kohtasin pojan jonka olin tavannut kerran aikaisemmin ja aloin höpöttää siitä miten voimakkaasti kaikki tuntuu, metsä ja tuulenvire ja musiikki ja hengittäminen. Hän katseli pitkään ihmeissään ja sanoi sitten jotain sellaista kuin "mitä sulle on tapahtunut, kun viimeksi kun nähtiin niin olit ihan hiljainen ja sulkeutuneen oloinen tyttö ja nyt oot yhtäkkiä ihan oikea nainen". Se nauratti aika paljon, ihan lapsihan minä vielä oon. Kuitenkin oon miettinyt näitä asioita, naiseutta ja feminiinistä voimaa viime aikoina aika paljon. Mun viimeiselle vuodelle ovat olleet ominaisia pienet henkiset tajuamiset, joista yksi merkittävimmistä on se ymmärrys ettei mun tarvitse olla pieni ja heikko ja pulassa koko ajan.

Mun historiassani on paljon kaipausta ja lohduttomuutta, itsekritiikkiä ja alemmuuskomplekseja. Joskus vuosia sitten tuntui ihan oikeilta aamuyöt vieraissa syleissä likaisissa asunnoissa kun sitten jälkeenpäin saattoi itkeä ja kuvitella ettei mua ole luotu olemaan onnellinen. Tuntui oikealta olla syömättä päiväkausia ja keksiä tekosyitä joilla perustella sitä itselle, aivopestä omaa mieltä ajattelemaan että on aina huonompi ja heikompi kuin mitä todellisuudessa on. Rakastua kymmenen vuotta vanhempaan mieheen ja ajatella että resonoidaan ihan erityisellä tavalla, ja sulkea silmänsä aika monelta asialta. Yrittää olla aikuinen liian varhain ja satuttaa omaa sisäistä lasta siinä samalla, ja odottaa jatkuvasti pelastusta tietämättä itsekään miltä sitä pitäisi loppujenlopuksi pelastua.

Tuntuu että tää kulttuuri kannustaa meitä pelkäämään ja ruokkimaan pelkoja, sen sijaan että keskityttäisi vaan rakastamiseen. Oon älyttömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että oon viimeinkin alkanut tajuta olevani oikeasti sen verran vahva että voin itse olla oma pelastajani. Mun ei tarvitse pitää itseäni huonompana kuin mitä oon, ihan vaikka sen takia että mä oon nainen, mikä on mun mielestä itsessään jo aika ihmeellinen lahja.

Jokaisessa naisessa on ihan suunnaton voima - yhdistelmä herkkää intuitiota, intohimoista luovuutta ja iätöntä viisautta. Luomisen, huolehtimisen ja Rakkauden voima. Me kannetaan uutta energiaa, synnytetään se maailmaan ja hoidetaan sitä hellyydellä. Ja se voima on meidän synnyinlahja, vaikka kuinka tiukasti suljettaisiin silmäluomet ja kuviteltaisiin olevamme heikkoja ja yksin. Feminiininen energia tukee maskuliinista, nostaa sitä korkeammalle ja hoitaa tarvittaessa, koska meidän sydänten kautta se korkea viisaus kulkee (ja siitä syntyy se Yhteys, sacred union, jonka oon kokenut myöskin tässä viimeaikoina aika eeppiseksi jutuksi). Strong women unite! Tuntuu etten malta odottaa omaa kasvua ja mitä kaikkea kaunista me voidaan vielä luoda tähän maailmaan <3

"The highest form of spiritual practice is communion with the Divine, adoration of the Divine. Our most direct experience of the Divine is the Divine Feminine — the Cosmic Mother. It is from Her our entire natural world originates and returns. Not as an event from antiquity, rather here and now all the material you experience around you, as you, is naturally arising from the Mother."

Walk and dance as if you were kissing the earth with your feet

Lisää reissausta. Tällä kertaa tuuli vei Etelään päin. Autossa tuoksui suitsuke ja nauratti aika moni asia, soitin tamburiinia kun maisemat vilisi ikkunoiden takana. Jäätiin haistelemaan lupiineja ja mä sanoin että ehkä syreeni on sellainen mun lapsuuden voimakasvi, sellainen jonka tuoksuun voi aikuisenakin upota.

1-4. Kasari matkailuautossa on tunnelmaa

1-4. Ensimmäisenä yönä kuu nousi metsän takaa, soitto ja laulu kaikui nuotion ympärillä pitkälle yöhön

1&2.Maa hohkasi kylmää teltan lattian läpi ja auringon noustessa päätin nousta minäkin. Menin seisomaan auringon siltaan ja suljin silmät ja sinä olit pensaikossa ja sanoit että näytän kauniilta 3&4. pellot oli vielä kasteen peittämiä ja hämähäkit punoivat kotejaan apiloiden väliin - kimmellystä silmänkantamattomiin. 5-8. Riippumaton ympärillä kasvoi koiranputkia ja ruusupensaita, eräänä aamuna heräsin keinuvaan maailmaan ja rastaiden lauluun, tuuli vilvoitti ja puut huojui yläpuolella, tuntui että olisin maalauksessa

1-8. aurinko porotti ja kaikki ympärillä tuntui hymyilevän sillälailla miten hymyillään kun jo unettaa mutta ei malta nukahtaa

1-8. kaikkea sekalaista tunnelmointia sekä tuulivoimalla toimiva saippuakuplakone

1-8. laiskottelua ja inkivääriteetä

1-5. “Dance is an active meditation. When we dance, we go beyond thought, beyond mind and beyond our own individuality to become one in the divine ecstasy of the union with the cosmic spirit. This is the essence of a true dance experience" 

1-6. Sitten oli se hetki kun mä vaelsin hiljalleen pellolla, joku vilkaisi mua merkitsevästi ja hymyiltiin (virittäydytty samalle taajuudelle). Heinäkuun yö tuoksui taialta ja ilma oli merkkejä ja symboleita täynnä. Istuin alas ja itkin vähän ja sitten nauroin ääneen, kysyin miten tällainen kauneus on mahdollistakaan. Metsänraja oli korkea ja jylhä ja otti mut vastaan hyvänä ja hellänä, heijasteli värejä ja musiikkia jotka kaikuivat korkealla lehvistöissä ja sekoittuivat tuuleen. Kiipesin sammaleisia kallioita Äiti Maan syliin ja olin pakahtua innostuksesta.

Nyt Tampereella taas. Tuntuu hyvältä. Niin monia ihmeellisiä kokemuksia ja kohtaamisia, oivalluksia ja naurunpuuskia takana - olen myöskin onnellinen siitä ettei nykyään enää harmita kun jokin ihana päättyy vaan tuntuu päinvastoin että niistä saa ammentaa omiin sadepäiviin vielä pitkään, kylpeä inspiraatioissa ja rakkaudentäyteisissä oloissa. Tehdä omasta elämästä seikkailua joka päivä, tai ainakin semmoista ettei ikinä kaduta nukkumaan mennessä.

On niin monta asiaa joista haluaisin kirjoittaa. Ehkä toisen kerran.

Muistakaa rakastaa <3

ps. puhelin hajosi taas kerran ja se tuntuu ehkä ihan oikealtakin (menninkäisen näköinen mies sanoi että elämä ilman puhelinta on kamalaa; voi vaikka alkaa vahingossa kuvitella että kaikki on yhtä)