Kilometri kilometriltä mun sydän tuntui kevyemmältä ja hengittäminen sujuvammalta. Ilmassa tuoksui kesäkuu, keräsin maitohorsmia ja juoksin saunasta veteen paljaat jalat vielä aika herkkinä kiviä vasten. Yöllä linnut alkoi laulaa kaikkialla ympärillä ja venus syttyi taivaalla.
Mä tarvitsen tätä just nyt enemmän kuin ikinä. Viihdyn kyllä uudessa kodissa ja ollaan onnistuttu luomaan hyvä ja lämmin ilmapiiri, paljon rakkautta ja kasveja ja ruokaa ja suukkoja. Oon onnellinen että muutin, koska nyt tuntuu että oikeasti tiedän kuka oon ja mitä haluan. Mä en halua harmaita laatikoita enkä pakokaasun hajua enkä naapureita jotka ei kehtaa moikata rappukäytävässä. Kun mä seuraavan kerran vaihdan paikkaa niin teen sen kunnolla ja pitkäksi aikaa, johonkin missä autonäänet ei herättele öisin,
takaisin luontoon.
Viime yönä mietin sitä kuinka mulla on jokaiselle luonnonilmiölle ja sääolosuhteelle oma tunnetilansa. Seisoin parvekkeen ovella sateessa odottamassa ukkosta, ilma oli täynnä sähköä, tunsin oloni jännittyneeksi ja voimalliseksi. Sit löysin vanhempien laatikosta vanhat mustalaistarotit, kukaan ei tiedä mistä ne on sinne ilmestyneet. Juhannuksena mulla on ennustuskeikka, se jännittää vähän.
Kesä alkaa pikkuhiljaa tuntua.






















































