Eräänä yönä pieni lappalaistyttö laulaa kaikuvassa salissa niin että sydän sykähtää
nähdään kummitusunia täysikuun tullessa sisään huoneeseen (siellä oli puolikuun muotoinen näyttämö, verhon takana porraskäytävä josta kuului askelia)
Istutaan nurmella ja juodaan makeaa viiniä, joku soittaa viulua kahvilan terassilla ja elokuun tuuli enteilee jo syksystä.
Sudenkorento laskeutuu mun kädelle, näen omituisia unia, tanssin pitkään, myyn aamupalaa ihmisille, pimeässä huoneessa katson vaikuttavaa metsädokumenttia, iho menee kylmille väreille kun pohjanmaan naiset alkavat joikaa. Yonan uusi räppilevy on hyvä, pääsen jyväskyläläisen kuoron kyydissä kansallispuistoon jossa kalliot on punaisenaan kanervista ja jäkälä tuntuu hyvältä jalkojen alla. Kuoro laulaa kansanlauluja puussa ja rotkossa joku soittaa kampilyyraa, puut huojuu.
Saaristossa ihmisillä on vaalea tukka ja hymykuopat, elämä on helppoa ja raikasta
och vi talar svenska liksom det skulle göra det lättare
Iltaisin oli valoja katossa, tuoksuja eri kulttuureista.
Paimion hylätyn parantolan pihasta varastettiin makeita omenia.
(mun on vaikeaa ollut kirjoittaa tänne koska mun on ollut vaikeaa muuttaa näitä tunteita sanoiksi)
sydäntä on puristanut pitkään, öisin oon nähnyt painajaisia
(haluan hengittää, viekää mut täältä johonkin missä ilma on kevyttä ja näkee kauas)
Sitten ihan varoittamatta tulee se aamu
jolloin aurinko paistaa pitkästä aikaa, omenat tuoksuu puissa ja maassa on kastetta yön jälkeen,
kuuntelen teidän puhetta enkä yhtäkkiä ymmärräkään sitä - kuin puhuisitte jotain vierasta kieltä,
ja sanon ensimmäistä kertaa että Nyt Saa Riittää.
Ja äkkiä kaikki onkin toisin ja ymmärrän taas mistä on kyse.
Mä päästän irti, ja vaikka tunnen yhä surua niin tällä kertaa se on oikeaa, puhdasta surua jonka tiedän päättyvän joskus.
