Oli tammikuun päivä ja me kuljettiin jäätä pitkin kauas lähteelle, haettiin monta pullollista kirkasta ja kylmää

(kesällä saattaa upottaa koko naaman virtaavaan veteen, pohjalla näkyy joskus katinkultaa)

 Posket oli pakkasen punertamat ja varpaita nipisteli, jäällä oli kuurankukkia ja keskellä pyhäjärveä törmäsi tuttuihin kasvoihin (kuten aina pispalassa). Käytiin juomassa kaakaot pikku kapakassa jossa kaikki puhui jääkiekosta. Ihana tampere. Ihana talvi.

Nyt on helmikuu ja ulkona sataa vettä ja maa on harmaa,

mutta minulla on:

uusi pikku koti

vihreä keittiönlattia ja jouluvaloja ikkunoissa

paljon syleilyjä ja varpaiden kipristelyjä aamuisin

aikaisin heräämisiä

kirsikkaolutta jääkaapissa

uusi ote valokuvaukseen (tästä vuodesta tulee hyvä)

 vielä aika monta purkamatonta banaanilaatikkoa

sydän pakahtumaisillaan

 

 Huvittaisi kirjoittaa kirjeitä

hetken ajan sydämet lyö samaan tahtiin

Ikkunasta näkyy pilviä ja mun on hyvä hengittää ja rakastan Elsa Beskowia ja karttapalloja ja liian pitkiä lauseita ilman välimerkkejä

En tiedä oikein kuka oon tai mikä mun tehtävä on tässä maailmassa, mutta nyt viimepäivinä on alkanut vähän innostuttaa ja kutkuttaa koska minä sen kai päätän, ainakin sen miten itseäni toteutan (muulla ei ehkä ole niin paljon väliä?).

 Oon ainakin toistaiseksi sellainen henkilö joka toteuttaa itseään loikoilemalla lattioilla, tekemällä tarotennustuksia muille ihmisille mutta ei ikinä itselleen, puhumalla enemmän toisella puolella suuta, syömällä puuroa aamupalaksi, kävelemällä yleensä paljain jaloin. En tiedä vielä mikä musta tulee isona mutta haaveilen elämästä jossa on paljon syreenipuita ja marjapensaita, virtaavan veden ääntä, pullanleivontaa, hetkien ikuistamista, lunta talvisin talon vierellä. Lapsuudesta muistan sinertävät pimeät pakkasaamut kun jää kimmelsi ja lumiaura piti kovaa ääntä jossain, kaivoin kinokseen tunnelin ja istuin siellä, puhe kumisi ja pysähtyi kylmiin seinämiin ja vähän pelotti että mitä jos katto sortuu (ei se ikinä sortunut)
Nyt mietin että jos kirjoittaisin omaelämänkerran niin mitähän siitäkin tulisi; sivuja sivun perään pelkkää tajunnanvirtaa, höpsöjä muistikuvia ja poukkoilevia ajatuksia.
Mut kai sekin on itsensä toteuttamista;
ehkä oon vaan itekin sellainen vähän liian pitkä lause ilman välimerkkejä

Mun nouseva skorpioni on yrittänyt viimeaikoina puskea väkisin esille,
eilen olin hysteerinen syystä jota en ymmärtänyt ennen kuin vasta illalla, alkaa pikkuhiljaa pelottaa se miten saatan tietää ja aavistaa joitain asioita ennalta (etenkin kun ne aavistukset on harvoin positiivisia ja pelkään joskus että mä itse manifestoin näitä ikäviä juttuja). Onko itsekästä ajatella että mä olisin vastuussa?

Kevät on kuitenkin täällä ja puut vihreinä, ollaan katseltu auringonlaskuja kalliolla junaradan yllä ja haisteltu ilmaa sateen jälkeen, sellainen tuntuu rauhoittavalta

Niille joilla on nauravat korvat ja joilla silmät on lapsien

Mun maailmaani on tullut viimeaikoina uusia, välillä tosi pelottaviakin asioita joista kukaan ei varoittanut ja joita en ehkä olisi halunnut olla todistamassa, vastoinkäymisiä jotka on riepotellut tuulessa ja puristanut kasaan. Viime syksy ja tämä talvi on olleet ihan helvetin raskaita mielelle ja sielulle ja oon monta kertaa kyseenalaistanut kaiken ja miettinyt että

mitä mussa on muka enää jäljellä

mutta sitten sä oot siinä ja sanot että "tää on sun aikaa, sä näät kauneutta loppusyklissä kun kaikki näyttää kamalalta - siksihän mä sua rakastankin" ja tajuan että kaikella on syynsä ja merkityksensä eikä meillä oo pelättävää niin kauan kuin kevät on tulossa ja yöt vaihtuu aamuihin. Maailma ohjailee meitä oikeaan suuntaan ja kaikki nää mutkat tulee matkalle väistämättä, opettaa jotakin

(kai ne on haasteita mulle itsellenikin ja omalle henkilökohtaiselle selviytymiselle)

Nyt on aika nauttia ja tehdä parhaansa jakaakseen vain sitä hyvää ja rakastavaa eteenpäin, kohdella ihmistä ihmisenä ja yrittää hyväksyä jokainen virheineen. Se on hirmu vaikeaa aina joskus, mutta miten muuten tästä viimeisestä pimeydestä selviäisi?

mun on hyvä olla tässä vaikka oisi edessä pahoja päiviä

on ollut pimeää ja pelokasta

 ja sitten on aamuja joina

 sisään tulviva valo ei olekaan kylmää eikä vihamielistä

 (ulkona on kirkasta ja hyvä hengittää, pihlajoissa linnut laulavat jo ihan aikaisin aamulla,

 pieniä kevään merkkejä)

haluan oppia olemaan vapaa yhdessäkin
keskittyä itseeni ja asioihin joista minä nautin
(hädintuskin muistan kuka tää tyyppi on joka pitäis olla, peilistä kattoo puolituttu naama)

Päivisin tuntuu kivalta ja inspiroituneelta, valmiilta kaikkeen
äsken siivosin ja join voimajuomaa ja luin tarotteja ja
on ihan mukavaa olla tässä hetkessä
(muistaisinpa vain pimeässäkin - ei ole hätää)

☼ ☼ ☼

Ei oo mitään parempaa kuin aurinkoiset aamut. Ihan oikeasti ei varmaan mitään.

♥ hullut inspiraatiot, jaksaminen ja aikaansaaminen

 ♥ venyttely ja jooga, kehon tuntuminen kevyeltä ja helpolta liikuttaa

♥ aamupalan tekeminen ja syöminen

♥ viheltely

♥ valot ja varjot

♥ parvekkeella istuskelu ja kahvin juominen
♥ joku jonka viereen ryömiä tuhisemaan jos huvittaa

Pian taas Kemiin, tarotkorteista valitsen aina sokkona miekkojen viitosen väärinpäin mikä tuntuu aika mystiseltä ja vähän haikealta.

 Yleisesti tuntuu hyvältä vaikka vähäsen jännittää.