torstai 27. maaliskuuta 2014

heittäisit kiven ikkunaan, pyytäisit sun kaa pyynikin rantaan

Kirkot ja temppelit on ihan siistejä paikkoja
mutta metsään astuessani voin oikeasti tuntea pyhyyden kaikkialla ympärilläni
 vajota siihen

Rakastan metsän ääniä kun kaikki elävä herää uuteen päivään:
viserrystä, huminaa, rahinaa, solinaa,
kevät
Eilen ja tänään olen ollut ulkona ilman takkia ja kirjavassa kukkamekossa
kevätlippis päässä

Ihmisetkin tuntuvat heränneen ihan kunnolla ja päiväni ovat olleet naurua täynnä (ja vähän itkua mutta se kai kuuluu kevääseen myös, koko tunteiden kirjo)

Eilen näin elämäni ensimmäisen ihan oikean vakavastiotettavan näytelmän, teatteri oli ihan oma maailmansa jossa juoneen uppoaa vaikka istuu ylimmässä rivissä ja jossa pala kasvispiirakkaa maksaa seitsemän euroa.
Olen kiinnostunut:
  • lintujen epäluuloisista katseista kun astelee niiden pesäpuun alle kameran kanssa
  • valon ja tunnelman muutoksista eri vuorokaudenaikoina
  • metsän kielestä
  • siitä miten aina itkettyäni huuleni näyttävät angelina jolien huulilta (tekisi mieli keimailla peilin edessä jos ei olisi paha mieli)
  • värikkäästä aurinkohymyisestä tyypistä joka opetti footbagaamaan
    (hän sanoo että hyvää kevättä ja halataan ainakin kymmenen minuuttia
  • siitä, kuinka tuntien footbagaamisen jälkeen ei tunne lainkaan kipua mutta seuraavana päivänä pystyy hädintuskin kävelemään
Sitähän se kaikki on: rakkautta, rakkautta vaan

8 kommenttia:

  1. Mä rakastan teatteria ja musikaaleja ja näyttelemistä voi että ❤ ihania kuvia ja ihania tunnelmia taas !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koko ikäni opiskellut Steinerkoulussa jossa (puunhalailun lomassa) järjestetään paljon näytelmiä, 15-vuotiaana näyttelin Pikku Prinssiä ja se oli elämäni tähtihetki! <3

      ja kiitos sisko! <3

      Poista
  2. Angelina Jolie huulet! Mulla taas muuttuu kulmat punasiksi kun itken, se on sangen friikin näköstä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Minun mielestä näytän hirveän kauniilta itkettyäni, ei siis ihan heti mutta vaikkapa parin tunnin kuluttua ja mielikin tuntuu usein paljon kevyemmältä ja seesteiseltä.

      Poista
  3. Mun silmät on ihan kirkkaan turkoosin/vihertävän väriset itkemisen jälkeen. :D Voi mäkin haluun pitkästä aikaa pelaan footbagia!

    VastaaPoista
  4. Miljoona sydäntä tähän kuuluisi, mutta laitan vain yhden, koska on kiire rakastamaan aurinkoa: ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos siitä! Rakkautta sinulle ja kaikkea hyvää, nauti keväästä <3

      Poista