suurin niistä on rakkaus

“There is a love of wild nature in everybody, an ancient mother-love showing itself whether recognized or no, and however covered by cares and duties.”

Ja mä makasin kalliolla ja söin ruokaa jota kasvoi siinä rannassa, ketunleipää ja kuusenkerkkiä. Vielä ei kuulu silkkiuikkuja eikä palokärkiä mutta pääskynpesä meillä taitaa olla ikkunan yläpuolella.

Lapsuuden puutarhaan oli laitettu kukkapenkki jonka ympärillä oli simpukoita, oon tajunnut että valkoinen väri ja paljaat varpaat pukee mua. Kotona me ollaan melkein aina alasti ja mietin että pitäiskö ehkä hankkia verhot vai onko sillä oikeesti mitään merkitystä. Keskustaelämä tekee mielen kapinalliseksi, ei huvita noudattaa mitään sääntöjä kun tää kaikki tuntuu niin pintapuoliselta 

(onneksi osaan kuitenkin nauraa sille kaikelle)

(Sillä välin saapui kevät, ihana ja ystävällinen kevät, joka ei herättänyt liian varhaisia toiveita eikä tuonut pettymyksiä - sellainen harvinainen kevät, josta iloitsevat sekä kasvit, eläimet että ihmiset.)

Mennään nukkumaan kun auringon kajo on jo nousemassa kattojen takaa,

alhaalla kadulla kaupungin syke alkaa taas mut mun aamuissa on yhä marjapuuroa ja suudelmia ja lokkien huutoa

 (Se kysyy et mitä mä oikeasti haluan -

 mä haluan herätä aamuisin tietämättä mihin mä lopun ja mistä sä alat)

♥kiitos♥