
hitsi mikä vuosi:
tammikuussa
tammikuussa
maa kimmelsi
taivaalla lensi lintuparvia
nautin aurinkoisista aamuista rakkaassa sylissä
kävelin metsissä
istuin maan alla nurkkapöydässä kirjoittamassa listaa asioista joista pidän tampereessa
majailin juhannuskylän kommuunilla paljon
helmikuussa
risto lauloi turvaluolaa
ajettiin ensimmäinen kevätretki uudella rakkauspakulla
lähdin helsinkiin ja juttelin pitkälle yöhön laavalampun valossa
siskon perhe muutti meidän taloon
tein koulun lopputyötä
katsoin joka aamu seuraavan 10 vuorokauden sääennusteet
tein koulun lopputyötä
katsoin joka aamu seuraavan 10 vuorokauden sääennusteet
en juuri kantanut kameraa mukana
istuin ranskalaisparvekkeella t-paita päällä soittamassa djembeä ja tuttu poika ilmestyi pyörällä alapuolelle jammaileen, ensimmäinen kevätpäivä
kävelin kengännauhat auki ja aurinko tuntui sisällä asti
soitin noitarumpua
olin metsässä paljon
kävelin kengännauhat auki ja aurinko tuntui sisällä asti
soitin noitarumpua
olin metsässä paljon
taivas oli vaaleanpunainen ja kevät hengitti
jätin pöydälle lapun: "lähdin turkuun, heippa!"
saksalainen sisko oli kyläilemässä
tuntui pakahduttavalta
huhtikuussa
tanssin tulitanssia palavan talon pihalla
lumikellot kukkivat ja aurinko lämmitti
lumikellot kukkivat ja aurinko lämmitti
lähdin jyväskylään kaljalle
puhalsin saippuakuplia
kiipeilin pyynikin kallioilla
virvoin varvoin
rakastin loputtomasti
rakastin loputtomasti
toukokuussa
matkustin italiaan
näin valaita
vaelsin monterosson vuorilla täydellisessä vihreydessä
otin kuvan pojasta puussa (ja tapasin sen pojan kuukausia myöhemmin)
rakastelin niinisalon metsässä puiden muodostamassa taikaympyrässä
tein kukkaseppeleitä
söin aamiaiseksi vohveleita
makasin keltaisten kukkien keskellä
söin aamiaiseksi vohveleita
makasin keltaisten kukkien keskellä
kesäkuussa
tein juhannustaikoja kaikessa hiljaisuudessa, yhteys oli mieletön
olin miron kanssa pari viikkoa koiravahteina puutalossa jonne melkein meinattiin muuttaa
satoi vettä
yöbussissa kuski sanoi kyytiin nousevalle pojalle että "täällä ei saa pitää kuulokkeita korvissa, kaupunki tarjoaa ilmaisen konsertin" ja huikkasi vielä kiitokset kun noustiin bussista kera kitaroiden ja rumpujen
seikkailin aamuyöllä kalliossa vailla yöpaikkaa
en pedannut sänkyä
en pedannut sänkyä
heinäkuussa
kesäyö oli täynnä taikuutta
makasin laiturilla
odotin sinua
odotin sinua
tanssin
liftasin helsinkiin ukrainalaisen maanviljelijän kyydissä
pesin jalkoja tuntemattoman kaupungin abc:lla
nukuin monia öitä riippumatossa
itkin metsän keskellä tytölle joka tuntui äidiltä
löydettiin pieni poukama (maaäidin kohtu) ja pulahdettiin sinne, sukelsin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen
olin lopulta aika yksin
löydettiin pieni poukama (maaäidin kohtu) ja pulahdettiin sinne, sukelsin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen
olin lopulta aika yksin
elokuussa
keräsin omenia vapaapalokunnan orkesterin soittaessa naapurin pihassa
itketti ja syleilytti
pohjoistuuli puhalsi sisälle
itketti ja syleilytti
pohjoistuuli puhalsi sisälle
ajeltiin yössä metsäteitä pitkin kauaskauas
leivoin raparperipiirakkaa
uin keskiyöllä alasti pyhäjärvessä superkuun aikaan
uin keskiyöllä alasti pyhäjärvessä superkuun aikaan
syyskuussa
erosin sinusta ja itkin loputtomasti
kävelin pitkiä matkoja öisin
mp3-soitin hajosi soittamaan riston "muistatko kun tanssittiin"
hölmöilin paljon ja tein typeriä päätöksiä
lokakuussa
muutin uuteen asuntoon
järven toisella puolella olo helpotti vähän
öisin joku soitti yläkerrassa epävireistä kissanpolkkaa
öisin joku soitti yläkerrassa epävireistä kissanpolkkaa
näin sinut värivaloissa
päivien itkun jälkeen koettiin yhdessä jotain ihmeellistä ja käsittämättömän kaunista ja pikkuhiljaa otin sinut takaisin sydämeeni
veden päällä oli aamuisin sumua
marraskuussa
vedin ennustuskeikan jyväskylässä
hoidin puutarhaa
olin täynnä voimaa ja kiitollisuutta
hoidin puutarhaa
olin täynnä voimaa ja kiitollisuutta
joulukuussa
sinä lähdit pois, itkin päiviä
tulit takaisin valmiina, hymyilin
vietin joulua
kemissä oli -25 pakkasta ja silmäripset jäätyi
ennustin korteista
itkin äidin kanssa yöllä rappukäytävässä, mummi oli nukkunut pois
halailin, suukottelin ja kuiskutin peiton alla viikkotolkulla
Nyt olen tässä. Tuntuu ihmeelliseltä.
K i i t o s
tulit takaisin valmiina, hymyilin
vietin joulua
kemissä oli -25 pakkasta ja silmäripset jäätyi
ennustin korteista
itkin äidin kanssa yöllä rappukäytävässä, mummi oli nukkunut pois
halailin, suukottelin ja kuiskutin peiton alla viikkotolkulla
Nyt olen tässä. Tuntuu ihmeelliseltä.
K i i t o s
Tämä postaus hymyilyttää, se on jollain tapaa niin kaunis.
VastaaPoista<3 sinä oot kaunis
Poistamunkin pitäis tehä kooste mutten tiiä kun on ollut niin sekava vuosi että jaksanko
VastaaPoistaoot ihana!
ps oon tiiät kyllä missä, ois kiva nähä!! :3
taaskaa tää ei laittanu kommenttis ekalla kerralla pöh
Passaa soittaa ihan milloin tahansa :)
PoistaOon kattonu tän postauksen monta kertaa ja miusta tuntuu etten kyllästy ikinä :--D ihania kuvia ja tykkään hirmuna siitä miten kirjotat:--)
VastaaPoistaMinä tykkään sinusta! Kaima! <3
Poista