maailma on jäänyt kuvina sen käsiin

Tänään on ollut haikeaa ja vaikeaa, Cat Power soi ja sataa ja on pala kurkussa.

Välillä sitä vain haluaisi takaisin niihin hetkiin kun maassa oli syksyn lehdet eikä se tuntunut ollenkaan haikealta, ensilumessa rakastui aina uudestaan eikä tarvinnut ajatella mitään. Sit mulla oli mummon vanhat eskimokengät ja se pyöritti ilmassa ja nauroi ihan hirveesti kun oli siinä hetkessä vaan niin hyvä olla. Nyt ulkona sataa kaatamalla mutta ei sillälailla virkistävästi ja taivas on ydinjätteen ja kuoleman värinen eikä mikään tunnu miltään. Onneksi tiedän että nää olot lähtee aina ja sitten on taas ihanaa, nyt vaan on vaikea uskoa hyvyyteen kun peltikattoon ropisee ja mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kesä, lentääkö se ilmaan?

(mitäpä jos mä pelkään turhaan?)