perjantai 7. kesäkuuta 2013

hyväile mun kolmatta silmää, kosketa mun käpylisäkettä


Olen pienessä kriisissä tämän blogin suhteen, en tiedä ollenkaan mitä tänne pitäisi kirjoittaa. Eräs nätti tyttö joka bongasi minut puistosta (häkellyin!) kehotti kirjoittamaan enemmän kokemuksistani. Minä koen ihan kauheasti koko ajan ja joka päivä vähintään yhden uuden asian. Se vain on niin että minä tunnen niin kauhean suuria tunteita koko ajan - olisi mahdotonta löytää sanoja jotka kuvaisi niitä tunteita tarpeeksi monipuolisesti (ja olen näissä asioissa aika tarkka, en halua vähätellä mitään kaunista). Koen valtavia rakkaudentunteita päivittäin, ja toivon että te ihan jokainen koette niitä yhtälailla koska Rakkaus on ainoa asia millä on merkitystä, kaiken ylläpitävä voima.
Ollaan puhuttu kommuunin perustamisesta johonkin nättiin omakotitaloon syksyllä, mutta se on vielä ihan ajatustasolla. Euroopanmatka lähestyy ja rahanpuute hermostuttaa vähän. Sain muka työpaikankin muutamaksi viikoksi, sanoivat ilmoittavansa ensimmäisestä työpäivästä. Ei ole kuulunut (enkä uskalla soittaakaan). Mutta eiköhän tämä tästä ja kyllä asiat aina hoituvat parhain päin!

6 kommenttia: