restlessness is me, you see

Talvi valaisee, hengittää, ja joskus tuntuu pistävänä paineentunteena ytimissä asti. Mietin että talvea ei voi huijata; se riisuu kaikki naamiot ja pistää kohtaamaan. Se on kylmä ja armoton, mutta myös syvä ja rehellinen ja varmaankin se mitä tarvitsen just nyt.

Mun mielen turvapaikka on huhtikuun yöt, jolloin linnut jo laulaa puissa ja valo on sininen. Iltaisin on taivaalla vaaleanpunaisia pilviä ja happi tuntuu hyvältä, keho kevyeltä. Hiekkatie ja syreenit tuoksuu kaikkialla, aamu hiipii ikkunan taakse aikaisin ja kirkkaana, piirrän multaan uria kevätpurojen tulla. Siellä olis joku nauravasilmäinen, semmoinen joka kutsuisi kahville ja soutelemaan ja sinne kevätyön metsään keräämään ketunleipiä. Me ja linnut ja valo ja kaikki, oltais pelkkää herkkyyttä ja elämän riemua.
Mutta nyt on pitkän pimeän vuoro, ja toivon että se pimeä opettaisi miten ollaan omin päin ja miten tuuditellaan ja hellitään itseään, ja miten annetaan itselle aikaa parantua.

Onneksi on sosekeittoa ja mehiläisvahakynttilöitä ja lämpimiä peittoja, viiniglögiä ja uusi lammastakki ja savitöitä ja joululauluja, kaikkea sellaista mikä pitää elämän mielekkäänä. Pian alkaa myös työt, kivaa saada taas jotain rytmiä elämään. 

Tampere on aina kaltaisensa, välillä mietin että onko tällä kaupungilla mulle enää annettavaa.

(sit muistan pyhäjärven jään ja tahmelan pikkukadut ja lauttasaunan ja siilinkarin majakan, onhan täällä ihan hyvä)
Mulla on avoin tie, ja kaikki avaimet sillä etenemiseen 
(liimasin varmuuden vuoksi tarokkien maagikon oveen, muistutukseksi).

2.10.

Nyt on lokakuu ja se tuntuu jotenkin sydäntäsärkevän lohdulliselta;

kaiken vanhan lakastuminen pois ja pitkän kylmän jälkeen uudelleen syntyminen. Mussa tapahtuu joka päivä niin paljon uutta, ja tuntuu että opin yhtäkkiä tuntemaan itseni uudestaan, joka hetki paremmin. Niinkuin joku lapsuudesta tuttu rakas tyyppi tulisi takaisin elämään ihan yllättäen, ja sit pääsisi jatkamaan siitä mihin jäi, vaikka tietysti paljon on muuttunut siitä kun viimeksi tavattiin.

Oon monta vuotta käyttänyt hirveät määrät energiaa oman itseni kelailuun, syvissä vesissä uimiseen, ja kuvitellut että se vellominen ja asioiden "kohtaaminen" saisi mut kasvamaan henkisesti, ja että yhtenä päivänä vaan tajuan Sen Kaiken, ja sitten voin olla onnellinen ja valveutunut ja tasapainossa.

Nyt tuntuu niinkuin olisin herännyt muutamassa kuukaudessa takaisin tähän maailmaan, ja on ihmeellistä tajuta kaikki se vääristyneisyys mitä on ruokkinut itsessäni monta vuotta. Tajuta että ehkä kohtaankin itseni joka päivä, ihan tavallisessa arjessa, enkä välttämättä tarvitse siihen valtavaa ajatustyötä tai ulkoisia virikkeitä. Että ehkä kaikki vastaukset on mussa valmiina, eikä mun tarvitse yrittää kaivaa niitä väkisin esiin, koska ne kyllä nousee sieltä sydämestä kun niitä oikeasti tarvitsen. Ja ehkä mä voin jopa olla onnellinen ilman että tiedän mistä tää kaikkeus koostuu, luottaa vaan omaan johdatukseen ja intuitioon ja nauttia matkasta, pyrkimättä liian aikaisin perille.

Tämä ajatus on lämmittänyt oloa viime aikoina aika paljon. On ollut tosi parantavaa kokea negatiivisiakin tunteita, ja niiden kohtaaminen ja ottaminen vastaan rehellisesti ja ymmärryksellä on ollut ihan paras juttu! Tuska ja pelkokin on voimanlähteitä, eikä niitä kannata vältellä tai kieltää.

Nyt pidän villasukista ja purppuranpunaisista lehdistä,

kodin järjestelystä talvea varten ja pimeistä illoista kun vielä rastaat laulaa hiljaa.
Teen aamuisin erilaisia smoothieita ja mehuja ja tuntuu hyvältä pitää huolta tästä kehosta joka mua kantaa. 

Mun blogiin on päädytty hakusanoilla "kun laulattaa niin laula" ja "livet är inte bara en dans på rosor".
Mulla on tosi ihana ja elävöittävä nainen kämppiksenä ja ystävänä, ja muutamia muitakin jotka pitää huolen kun makaan peittojen alla enkä pääse liikkeelle.

On siskoja ja omenapuita ja hymyjä ja sauna ja sellaista.

Näihin asioihin on hyvä turvautua kun ulkona autojen ikkunoissa alkaa olla kuuraa aamuisin.

kesäkollaasi

Tässä on minun kesä kuvina

 Nyt on syyskuu

rakas

raikas

sydäntälämmittävä

varpaita paleltava

kaunis

 keltainen

puhdistava syyskuu.

Tuntuu että sydän etsiytyy uusille poluille ja yksinolo ei enää ole yksinäisyyttä.

Muistilista itselle talvea varten:

Elä hetkessä. Joogaa. Petaa sänky. Soita pianoa. Kävele jäitä pitkin. Tanssi. Hengitä. Luo uutta. Käy luistelemassa. Juo teetä. Askartele joulukortteja. Keskustele, antaumuksella ja intohimolla ja pitkälle yöhön. Tunne. Luovu niistä asioista jotka tekee sut onnettomaksi ja ylistä niitä, jotka palvelevat rakkautta ja hyvinvointia. Laula kovaan ääneen. Opettele uusi taito. Anna anteeksi itsellesi ja muille. Vahvistu.
Älä ruoki pelkoja. Tunnista oma arvosi.

("Joka ei koskaan putoa raiteilta
ja mene rikki
jatkaa aina samaa rataa
ja on turvassa suurelta murheelta
ja suurelta onnelta")