Mä aion pyhittää syksyn itsestäni huolehtimiselle,

kerätä syyskukkia ikkunalaudalle, hyviä ja inspiroivia ihmisiä ympärilleni. Meditoida, syödä hyvin, nukkua paljon, tehdä omenahilloa ja nauttia elämän pienistä iloista. Olla aktiivisempi kuin viime kuukausina jotka oon viettänyt lähinnä puistoissa ja peiton alla.

Oon loikoillut nurmikolla, antanut gong-rentoutuksessa auringon sulaa ihon läpi sisälle minuun, ostanut kaksi hunajamelonia ja kilon herneitä, huudellut linnunhuutoja metsässä, nähnyt unta maailman kauneimmasta kodista joka oli minun oma.

 Viime päivinä on tuntunut inspiroituneelta, toivon että pääsisi ensi talvena takaisin Espanjaan. Luoliin, lähteille ja aurinkoon. Pelkät reput mukana.

Tein tarotennustuksen tytölle joka itkee ja hymyilee paljon, tuntee suuria tunteita niinkuin minäkin (kalat) ja suukottelee poskelle. Sanoo että "rakastan sinua" niin varmasti ja syvälle silmiin katsoen että se pistää miettimään. Tuntuu että minä oon sellainen kokonaisuus jota en osaa oikein kenellekään avata; suuri tuntematon, valtamerellinen, universumillinen Minua joka on itsellenikin vielä vähän epäselvä - mistä minä alan ja mihin päätyn? Tuntuu että näkee kyllä muiden persoonien  monimuotoisuuden ja ymmärtää sen, mutta oma on vielä ristiriidassa: täynnä valoa ja kuitenkin niin paljon pimeää, kaksonen ja skorpioni. Yritän kuitenkin pysyä siinä valossa ja jakaa sitä myös muille, koska tiedän että kun me annetaan meidän sisäisen valon loistaa, me alitajuisesti kannustetaan ympärilläoleviakin tekemään sama. Kun me ollaan vapautettuja pimeydestä, meidän läsnäolo automaattisesti vapauttaa toisetkin. Kun me rakastetaan, ei ole olemassa vain yhtä eikä myöskään montaa - on vaan rakkaus ja pyhyys.

Mulla on vielä aika paljon opittavaa ja se onkin ihan parasta!