tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jammin

 Tekemisenpuutteesta, vaihtelunhalusta ja yleisestä painostuksesta päätin tehdä tämmöisen blogin valokuville ja kaikenmaailman ulinalle. Katsotaan nyt.


Kai tähän joku pieni esittäytyminen pitää laittaa.

Olen Tiia-Mari, yleensä ihan letkeä ja hyväntuulinen. Uskon hihhulitieteisiin (kuten horoskooppeihin), ja nauran paljon. Omistan hymykuopat poskissa ja naururypyt silmäkulmissa ja pidän siitä. Pidän myöskin kaikenlaisesta tunnelmoinnista, inspiraatiosta, vinyyleistä, euforian hetkistä toisen olennon sylissä, läheisyydestä yleensä, keväästä, lokkien huudoista sataman yllä, kangaskengistä, aamuöistä, junaraiteista, tanssimisesta, taiteilusta, metsämustikoista, omituisista yksityiskohdista ihmisten kasvoissa, syntymämerkeistä, keltaisesta. Tykkään luottaa symboleihin ja merkkeihin jotka johdattaa. Minut tunnistaa viheltelystä julkisella paikalla sekä rakkaudenosoituksista.
Olen myös joskus tosi vaikea, toimin juuri miten sillä hetkellä sattuu tuntumaan hyvältä toimia ja joudun hankaluuksiin. Olen ylitsepursuavan hellyyksispäinen ja aika rasittava varmaan.

En tiedä ihan että mitä tästä blogista tulee, mutta kuvia voin yrittää postailla ainakin.
Korkeinta parasta <3

5 kommenttia: