maaliskuu

Välillä tuntuu etten pysty enää kirjoittamaan. Avasin takut hiuksista ja kuitenkin, tuntuu että mun mieli on enemmän takussa kuin koskaan. Ainakin välillä. 
Ei ehdi keskittymään omiin pikku murheisiinsa, kun näkee millaisia asioita ympärillä käydään läpi. Sit sitä vaan ottaa osan painosta omille harteille, helpottaa vähän muiden taakkaa, koska se ei ole mulle vaikeaa ja koska tuntuu toisinaan että se on jopa mun rooli ja erityiskyky tässä elämässä. Harteille ei kuitenkaan jää tilaa millekään ylimääräiselle, ja kun joku kysyy mua kahville tai retkelle tai brunssille tai hei tiia mitä kuuluu

niin 

mitä siihen voi vastata? Ei mulle kuulu mitään, 
just nyt mulle ei ehdi kuulua mitään. Toivottavasti pian mulle kuuluisi jotain
(omaa)

Oon nähnyt enneunia, miettinyt sukeltamista;

vedenalaista, alkukantaista

(ja kun näen painajaista ja seuraavana päivänä sä sanot ääneen sen minkä kirjoitin unipäiväkirjaan - sellaiset asiat pelottaa)

Onneksi on kevät.

oon kirjoittanut puhelimeen muistiin seuraavanlaisia muistutuksia:

hakuaika 15.3. - 5.4.

cinematic orchestra - motion

healing eagle: sisäisen lapsen parantaminen

"näkyy semmoinen kaunis pellavapää jolla on säihkettä silmissä"

isona haluaisin olla: päiväkodintäti, valokuvaaja, kuvataidekasvattaja, poppanainen

puhu minulle rakkaudesta vasta huomispäivänä, sillä jos tänään puhut, 

puhut pimeälle joelle

katso minua lempeästi vasta huomispäivänä, sillä jos tänään katsot, 

katsot kalpeaa kuuta.

(nämä ehkä voisi kertoa vähän, jotain, et mitä nyt kuuluu?)